sunnuntai 30. syyskuuta 2012

# 83 Kisojen kuulumisia..

Eipä ollut hyvä idea lähteä kisoja edeltävä iltana baariin, eilen se tosin vaikutti hyvältä suunnitelmalta. Nukuin jo aamulla pommiin, mutten onneksi kovin pahasti. Vedin kamppeet niskaan ja suuntasin hakemaan siskoni tytön mukaan kisoihin.

Hain ensin Bettina-ponin tarhasta ja pesin sen kuraiset kintut. Laiton sen lapsille valmiiksi ja suuntasin kentällä. Talutin kolme lasta läpi puomiluokan ja olin aivan kuollut. Sen jälkeen poni pois ja takaisin tarhaan.

Sen jälkeen katsoin 40cm luokan kauhulla. Eräs tyttö halusi mennä Jästillä sen luokan ja verkassa oli aika hurjaa menoa. Hevonen oli aivan hermona, ei kuunnellut ratsastajaa, pukitelli ja ryösti pitkin kenttää. Siinnä vaiheessa mietin, että uskallanko ollenkaan mennä selkään. Heillä jäi rata suorittamatta, joten oli aika hypätä itse selkään.

Olin aivan hermona kun 60cm verkka alkoi. Pelkäsin kuollakseni tippuvani, vaikka hevonen rauhoittui kanssani jonkun verran. Pari pukkia tuli, mutta sen jälkee Jästi alkoi taas kuunnella ratsastajaansa ja otimme pikku hiljaa ravia ja hieman laukkaa. Verkkana otimme enkä neljä hyppyä, koska en halunnut väsyttää hevosta ajatellen raviohjelmaa..

Itse luokka menin ihan hyvin. Otin varman päälle ja menin suhteellisen rauhassa. Otin melkein kaikki välit ravia, koska pelkäsin ryöstämistä. Pelko oli kuitenkin täysin turha niinpä munasin viimeisen esteen menemällä aivan liian hiljaa se sitten tippuikin alas. Taisimme olla tässä luokassa neljänsinä. Suvi voitti ponillaan aivan ylivoimaisesti ja kakkonenkin oli puhdas. Kolmantena oli yksi kielto, mutta vauhti oli niin kova, ettemme olisi ikinä päihittänyt heittä. Luokassa oli vaivaiset viisi osallistujaa.






Sen jälkeen tuli 80cm jossa oli kaksi osallistujaa. Toinen tipahti hevosen selästä ikävästi, mutta onneksi ei pahempaa sattunut. Voittaja oli tallin oma hevonen, joka lähtikin kisojen jälkeen uuteen talliin, eri paikkakunnalle.

Lopuksi oli sitten raviohjelma. Otin verkassa paljon siirtymisiä ja voltteja. Taisin peruuttaakkin muutaman kerran. Luokassa oli kolme osallistujaa ja me lähdettiin viimisenä. Mua oikein ärsytti, kun meni niin huonosti, koska harjoitellessa meni kuitenkin niin hyvin. Saatiin kutosia ja seiskoja ja prosentteja tuli sitten 65% Ihan hyvät mun mielestä vaikka kesken rataa olikin sapellihammastiikereitä..










Tuossa ylempänä on nyt hirmu hienot pisteet. Kuvia laitan heti kun niitä saan käsiini.. Kuvia lisätty 4.10. Esteiltä ja 7.10 kouluosuudelta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti