tiistai 31. joulukuuta 2019

Vuosi 2019



Tänä vuonna ratsastin vähemmän kuin ikinä. Mukana oli monia vastoinkäymisiä, mutta myös pieniä onnen hetkiä.


Tammikuussa elimme tavallista arkea. Hevoset pääsivät mylläämään laitumelle hankeen ja ratsastelin Irman kanssa ilman päämäärää. Silloin tuntui, että tamma on ihan super. Jälkeenpäin ajateltuna kuitenkin olin vain innoissani kun pääsin selkään.

Helmikuu oli todella talvinen kuukausi. Touhuilin jonkin verran, mutta kiireet koulun ja töiden kanssa veivät aikaani paljon. Hoidin Irman liikutuksen tällöin vielä kokonaan itse, joten se seisoi todella paljon

Maaliskuun aikana kevät näytti tuloaan. Lumet sulasivat kohisten ja kevät todella oli tulossa. Loppukuusta Irma loukkasin jalkansa ja tästä alkoi pitkä alamäki. Sama jalka vaivasi ajoittain, koska lihakset hävisivät todella nopeasti. Tamman takapolvet kun muutenkin ovat hieman löysät, niin vaiva tuntui todella palalta. Sohvi muutti takaisin entiselle kotitallilleen ja jäin jälleen yksin hevosten kanssa.

Huhtikuussa Irma alkoi hiljalleen toipua. Oma kiire koulussa oli todella kovaa ja hevoset saivat vain olla. Vierailin silloisen ystäväni kanssa Helsingissä Horse Fair -messuilla, jolloin koin taas kipinää hevosteluun.

Kesä täällä alkoi jo toukokuussa. Hevoset pääsivät laitumelle viettämään lomaa. Kouluni oli jo ihan loppusuoralla ja vielä suoritin viimeiset rutistukset. Valmistuin ja alkoi taas kiire. Mietin kuumeisesti koko kevään mitä ihmettä nyt alkaisin tehdä.

Kesäkuussa hevoset vain lomailivat. Pesin koko tallin, loimet ja muut tykötarpeet. Ilmassa leijui puhtauden tuoksu. Aloin taas enemmän keskittyä Irman  kanssa touhuamiseen ja päädyin ikävään ratkaisuun. Irma sikaili minkä osasin, joten laitoin sen myyntiin. Onneksi kukaan ei halunnut ostaa sitä,  niin päädyin vielä yrittämään. Onneksi näin.



Heinäkuussa oli aika tehdä vuoden heinät. Meillä kun on niin pieni hevosmäärä, niin joudumme käyttämään melko paljon myös pikkupaaleja. Saimme kaikki heinät juuri ennen sadetta sisään ja olo oli todella helpottunut. Irma alkoi hiljalleen löytää itselleen myös toisen liikuttajan, josta onkin ollut hirmuisesti apua.

Elokuussa Irmalla alkoi ratsutus. Hanna kävi säännöllisesti ja tuntui siltä, että eteneminen tapahtuikin suurin harppauksin. Joka kerta tamma oppi hirveästi uutta. Kaikki aikaisemmat taidot olivat kadonneet epämääräisen tauon jäljiltä ja aloitimme kaiken ihan alusta. Olin entistä vakuuttuneempi, että tämä onkin minulle sopiva hevonen.

Syyskuussa alkoi ajatus uudesta hevosesta ja meille muuttikin Alma, siskoni hevonen. Se tuli toimittamaan hyvänmielenhevosen virkaa ja onkin onnistunut siinä hienosti. Sain itselleni jälleen päämäärän  mitä kohti mennä ja aloitin jälleen opiskelut. Tällä kertaa lähdin opiskelemaan markkinointia.



Lokakuussa oli jälleen aika keskittyä hirvenmetsästykseen. Vietin viikonloput metsässä ja arki-illat kuskasin poikaani jalkapalloon. Oma motivaationi laski laskimistaan, eikä pohjaa näkynyt. Kiireitä riitti, eikä aikaa hevosille tuntunut olevan.

Marraskuussa kiipesin varmaankin kahdesti itse hevosen selkään. Olin niin kiireinen, että tein tallihommia myöhään iltaisin. Vettä satoi ja satoi, jolloin kaikki paikat olivat ihan kurassa. Oma selkäni alkoi oireilla, enkä kyennyt enää edes istumaan. Ramppasin eri lääkäreillä ja sain pikku hiljaa ideoita mikä minua oikein vaivasi.

Joulukuussa kiire hiljalleen helpotti. Olen ehtinyt hieman ratsastaa ja kävin jopa valmennuksessa. Pian kuitenkin taas alakuloinen mieli saapui ja tunsin olevani todella yksin. Tallilla ei useinkaan ole käynyt muita ja olen huhkinut yksinäni. Saimme ihan pikku hetkeksi lunta, mutta vesisateet saapuivat taas. Nyt onneksi on ollut jo hieman parempia kelejä.

Koska olen kova tekemään lupauksia vuoden vaihtuessa, teen niin nytkin; Lupaan ratsastaa ainakin kerran viikossa itse ja toisena kertana liikuttaa hevosen maastakäsin. Lupaan myös oppia nauttimaan elämästä. Sen lisäksi yritän parhaani mukaan käydä istuntavalmennuksissa, tämä toki riippuu aina rahatilanteesta.

Mitä sinä olet luvannut?

lauantai 21. joulukuuta 2019

Parin kuukauden kuulumiset!

Taas on vierähtänyt pitkä tovi siitä, kun olen ehtinyt kunnolla hengittämään. Täällä etelä-Suomessa vettä on riittänyt. Välillä tuntuu siltä, etten muista päivää etteikö olisi satanut vettä. Nyt onneksi on ollut taas hieman parempia ilmoja. Koska vettä on tullut, on tarha muuttunut isoksi mutalammikoksi. Luojan kiitos se ei upota paljoa, mutta silti metsäosuus on aivan tosi märkää.

Aloitimme viikko sitten tarharemontin, joka yllätys yllätys jäi hieman kesken. Puolitin tarhan ja toinen puoli tulee jossain vaiheessa kokonaan murskeelle jonka alla on kangas. Vielä riittää hommaa, mutta kyllä se siitä. Kaikki olisi niin paljon helpompaa, jos olisi paljon enemmän rahaa.

Ystäväni Jonan on käynyt ratsastamassa ja samalla hieman ratsuttamassa tammaa.
Hevoset ovat päässeet liikkumaan ihan kivasti. Olen jopa itse ryhdistäytynyt Irman suhteen ja kavunnut muutamia kertoja kyytiin. Mulla on parin kuukauden aikana ollut järkyttäviä selkäkipuja, eikä niihin ole vielä tullut varmuutta. Olen ollut lukuisissa rönteneissä, verikokeissa ja magneettikuvissa. Tällä hetkellä minua hoitaa reumalääkäri, joka löysi useista nivelistäni ärhäköitä tulehduksia. Syön tällä hetkellä päivittäin tulehduskipulääkkeitä, joilla yleensä hoidetaan reumaa. Huomaan esimerkiksi tätä kirjoittaessani, etteivät sormet oikein toimi ihan kunnolla.

Alman tulon myötä olen oppinut hieman myös hengittämään ja nauttimaan. Tosin omassa elämässäni on ollut todella kiireinen syksy, mutta nyt juuri sopivasti ennen joulua helpottaa. Olen yrittänyt hieman myös keskittyä nauttimiseen, mutta se on erittäin vaikeaa. Huomaan usein toimivani parhaimmillani, kun minulla on kova paine päällä. Mitä enemmän työtä, sitä parempi työn jälki.

Ennen selkäkipuja kävin säännöllisesti osteopaatilla ja oloni olikin usein todella hyvä. Nyt kun en saa käydä hoidattamassa itseäni siellä, päätin varata itselleni jälleen istuntavalmentajan. Oliverin ja Wiurilan aikaan kävin Tiina Vuorisen CR-valmmennuksissa. Tällöin istuntani ei ollut edes näin kamala kuin nyt, mutta silti opin niiden aikana paljon. Jo tällöin minulla on ollut vaikeuksia istua syvälle satulaan, kun jalat eivät vain anna periksi.

Nyt kun selkä on kipeä, on pakko pitää omasta kropasta huolta. Ensimmäinen tunti tuntui siltä kuin olisin ensimmäistä kertaa ikinä hevosen selässä. Tiina avasi jalkojani, josta minulle tuli tosi kummia reaktioita; Jalkani puutuivat vuorotellen nilkasta alaspäin, kun tunto palasi alkoi kova kihelmöinti. Nämä CR-hommat tuntuvat ihan henkimaailman hommilta.


Keskityimme todella kovin istuntani suoruuteen sivuttaissuunnassa. Olen vältellyt oikean puolen käyttöä, jolloin vasen on kipetynyt, istun siis ihan vänkyrässä. Tähän on saatava apua ja sovimmekin jo seuraavat treffit. Alku toohotuksien jälkeen yritin hieman myös ravata, mutta Irmapa oli sitä mieltä että nyt hänenkin niin raukea olla ettei tarvitse ravata. Tunsin oloni todella noloksi; Olen 28v enkä saa omaa hevostani ravaamaan. Taitaa siis aika pyytää oikeasti apua tähän kaikkeen.

Tämän kaiken uuden lisäksi, etsin Irmalle uutta satulaa. Hain alkuviikosta testiin 8 erilaista koulupenkkiä, joista yksikään ei ollut sopiva. Pari päivää sitten ajoin Paimioon uudestaa ja viidestä satulasta yksi oli vahva ehkä. Kyselin olisiko vielä parempaa vaihtoehtoa. Tällä hetkellä hyvältä tuntuu Frank Baines Elecance. Sen rungonmalli on tosi hyvä, kuin myös takatoppaukset, säkätilaa jäi riittävästi ja ilmakanavakin oli oikea. Ainut mikä minua jäi mietityttämään, oli etutoppausten tiukkuus. Itsellenikin satula tuntui hyvältä. Näissä kivuissani tarvitsen oikeasti hyvän satulan, joka istuu ja antaa tukea myös mulle.

Onneksi elämä nyt rauhoittui ja pian on jo joulukin. Nyt pitää enää vain nauttia elämästä ja ihanista hevosista. Oman aikansa vie tällä hetkellä instagram. Päivittelen sinne joka päivä joulukalenteria. Kannattaa ehdottamasti käydä kurkkaamassa TÄÄLLÄ

perjantai 25. lokakuuta 2019

Miten kaikki tuntuukin menevän ihan hyvin?

Mitään kovin ihmeellistä ei ole tapahtunut. Olen paljon miettinyt menneitä ja yritän keskittyä tulevaan. Tällä hetkellä se on kuitenkin hiukan hankalaa. Odottelin pitkän tovin päätöstä työkkäristä saanko aloittaa opiskelun. Kuulostaa hassulta ajatella taas opiskelua, mutta haluaisin itselleni kovasti päivätyön ja säännölliset tulot. Olen elämästäni ollut noin kymmenen vuotta päivittäistavarakaupassa töissä, enkä tätä halua. Mikään pyhäpäivä ei ole enää pyhä, vaan kaupat ovat auki vuoden jokaisena päivänä ja entistä pidempiä aikoja. Olen aina viikot yksin lasten kanssa, jolloin talon lämmitys ja muut työt kaatuvat täysin minun vastuulleni. Hankala lämmittää taloa, jos on koko päivän ja illan töissä. Onneksi pääsin aloittamaan opinnot.

Vihdoin ja viimein puomit saivat väriä ja kunnollisen säilytyspaikan.
Oikeasti minun piti kertoa kotitallin kuulumisia. Saimme tehtyä omalle kentällemme uudet aidat, joiden maalaus valmistui kätevästi, juuri ennen kuin meille saapui uusi hevonen. Alma, siskoni puoliverimummo muutti meille 19.9. myöhään illalla.

Alman oli tarkoitus muuttaa jo aiemmin, muttei onnistunut millään matkan pituuden vuoksi. Ajatus kolmannesta kaviokkaasta on herännyt hiljalleen. Minulla ei tällä hetkellä ole kamalan hyvä luotto hevosiin. Oliverin kanssa viimeinen vuosi oli täynnä vastoinkäymisiä. Aloin pikku hiljaa pelkäämään sitä, mikä on näin jälkeenpäin ajateltuna täysi virhe. Sama toistui hieman Irman kanssa. Alun satulaongelmat söivät mieltä, sen jälkeen seurasi ontumiset ja lopuksi hevonen alkoi sikailla.

Irman päiväkännit viime viikolta
Nykyisin meillä on Irman kanssa tosi kivaa, mutta silti vanhat asiat kaivelevat mieltäni. "Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään" Pitäisi nyt vain oppia päästämään irti menneistä ja oikeastaan siitä syystä Alma muutti meille.

Alma on vanha estehevonen, joka jalkavamman vuoksi siirtyi koulupuolelle. Siskoni osti tamman noin vuosi sitten siitoshepaksi, mutta se ei valitettavasti tiinehtynyt. Nyt Almis toimii mulla semmoisena hyvänmielenhevosena. Se on todella kiltti ja sellainen kaikki käy tyyppi. Hoitaessa se nukkuu ja ratsastaessa se on todella rauhallinen. Juuri tällaista hevosta tarvitsen.

Alma ja Riina valloittivat melko nopeasti heinäpaalin.
Oikeati myös Irma on mukana :)
Arki on rullannut ihan hyvin. Viikko sitten hevoset raspattiin ja rokotettiin ja lomapäivien päätteeksi Irma päätti haluta muutaman ylimääräisen saikkupäivän. Se ilmeisesti venäytti takakinttunsa liukastuessaan laitumella, sillä otj turposi hieman polven vierestä. Onneksi mukaan ei kuitenkaan tullut ontumista, joten uskoisin ensi viikolla taas tamman pääsevän hommiin.

Meillä on jotenkin kamalasti ollut vastoinkäymisiä Irman kanssa, mutta silti meillä pyyhkii hyvin. Ratsutus etenee ja olen löytänyt sille tosi kivan liikuttajan. Janita on vanha ystäväni, kenen kanssa heppailimme aikoja sitten yhdessä paljon. Nyt vuosien jälkeen löysimme taas toisemme. Olen välillä jopa ihan kateudesta vihreä, kun Janita saa Irman kulkemaan todella kivasti. Onneksi saan tällaiset ajatukset taka-alalle ja olen vain onnellinen, että jollain todella sujuu Irman kanssa.

Mulla ei oikein vieläkään suju Irman kanssa. Olen luvannut antaa itselleni aikaa, että opin kunnolla luottamaan siihen. Se on kuitenkin asunut meillä vasta vuoden. Jollain ihme tavalla olen oppinut vihdoin hieman hellittämään. Vielä kun saan saman tunteen kun olen hevosen selässä. Huomaan todella usein suorittavani ihan liikaa.

Alina ja Alma eilen rokotusloman jälkeen.
Nyt asiat ihan oikeasti rullaavat todella kivasti. Janita auttaa paljon varsinkin Irman liikutuksessa, Alina liikuttelee molempia isoja heppoja ja Riina-poninkin saa Ilonan ja Veran ansiosta hyvin liikuntaa. Nämä järjestelyt toimivat meillä tosi hyvin ja saan itse keskittyä nauttimaan elämästä. Vaikkei minua juuri nyt huvita yhtään ratsastaa, uskon että kevääseen mennessä mielenkiintoni palaa aivan varmasti. Juuri nyt keskityn vain saamaan itseni kuntoon niin henkisesti kuin fyysisesti. Tavoitteeni on voida paljon paremmin.

Isäni ja minun yhteinen hirvikoira, Jehu.
Nyt aikaani vie paljon pojan harrastukset, oma koulu ja työharjoittelu sekä tietysti hevoset. Hoidan pääsääntöisesti hevoset täysin yksin, mutta onneksi välillä tytöt auttamat minua tallihommissa. Nyt varsinkin, kun hevoset ovat vapaalla heinällä, eivätkä pääse enää laitumelle, ne juovat todella paljon. Tietysti se on ihan hyvä homma, niin ei tarvitse pelätä ähkyjä.

Viikonloppuisin olen ollut ihan kuoleman väsynyt. Hirvenmetsästys alkoi pari viikkoa sitten ja olen tietysti ollut mukana joka viikonloppu. Kelit eivät oikein ole suosineet, joten rankkaa on ollut. Oman rankkuudensa mukaan tuo se, että kuljen metsässä koiran kanssa. Tämä on kyllä sellaista liikuntaa mistä pidän todella paljon. Huomaamattomasti aktiivisuusranneke ilmoittaa jo puolen päivän jälkeen päivän tavoitteen tulleen täyteen.

Välillä mietin, että tämä masistelu johtuu omalla tavallaan myös syksystä ja alkavasta talvesta. Pimeä laskeutuu todella aikain ja kuraa riittää joka puolella. Onneksi pikku hiljaa saapuvat pakkaset, niin piha ja tarhat kuivuvat. Tietysti pakkaset tuovat omat lisätyönsä, sillä talvella joudun kantamaan vettä hevosille. Tarvinnee keksiä jokin keino vesien kantamisen helpottamiseen, sillä 150-200 litraa päivässä ei oikein enää houkuta kantaakkaan.

Miten sinä voit tällä hetkellä?

tiistai 20. elokuuta 2019

Ensimmäinen vuosi yhdessä!




Eilinen oli minun ja Irman ensimmäinen yhteinen vuosipäivä. Aika tuntuu liitäneet kovaa vauhtia eteenpäin ja nyt onkin hyvä aika pysähtyä miettimään sitä kaikkea mitä oikein on tapahtunut.

Alkuun en päässyt tamman kanssa tekemään juuri mitään. Oliverin vanha satula ei malliltaan istunut ja hainkin satula.comista vaihtoehtoja soviteltaviksi, joista yksi tuntui tosi hyvältä. Päädyin kuitenkin tilaamaan saman satulan puoli tuumaa pidempänä ja sitä jouduimmekin odottamaan tosi pitkään. 

Vasta joulukuussa saapui uusi satula, mutta odotellessa olimme harjoitelleet jo kaikenlaista. Ihan ensimmäinen asia oli oppia tutustumaan ja samalla tallin tavoille harjoittelu. Esimerkiksi kavioiden putsaus ei sujunut alkuunkaan kuin elokuvissa. Kovalla työllä asia ratkaistiin ja jalkojen nosteluongelmat ovat jääneet kauas historiaan.



Irman luonne alkoi hiljalleen paljastua. Se ei niinkään välittänyt ihmisestä, eikä varsinkaan palluttelutuokioista. Jälkeen ajateltuna olen varma, ettei Irma ole ollut mikään ihmisvihaaja, vaan sillä on vain kestänyt kotiutua uuteen paikkaan.

Olen aina ollut ihminen joka tykkää puunailla ja rapsutella, mutta Irmaa suoranaisesti vitutti jos sitä pallutteli. Nykyään kuitenkin tamma rakastaa rapsutuksia. Tähän voi kyllä olla syynä kutiseva iho. Toinen oikein odottaa rapsutuksia pää kallellaan.

Irma oli tullessaan lauman alin ja Oliver, joka ei koskaan kiusannut ketään, jahtasi tammaa hullunkiilto silmissä. Kun O lopetti, Riina jatkoi. Irma ajettiin aina nurkkaan, eikä sitä haluttu päästää syömään. Nykyään tosin tilanne on täysin eri; se onkin Irma joka päättää kuka syö ja milloin.



Ratsastuksellisesta kehityksestä en voi vielä sanoa oikein mitään. Talvella saimme hetken puuhailla, kunnes alkoi ontuminen, joka jatkuikin lähes kesään asti. Kesällä poistelimme hiekkaa ja nyt vihdoin syksyn saapuessa, olemme päässeet aloittamaan ratsutuksen.

Irman ratsutus on tosiaan aloitettu ja tamma tuntuu kehittyvän nopeaan tahtiin. Hanna hoitaa koulutuspuolen tosi hienosti ja hän on juuri oikea ihminen tähän hommaan. Hän kasvattaa itse connemaroja, niin kokemusta nuorista hevosista löytyy rutkasti.

On ollut todella mukavaa kuulla positiivisia juttuja ja miten mitäkin lähdetään kehittämään. Nyt parin kerran jälkeen Irma ei enää nojaile jatkuvasti jalkaan ja alkaa pikku hiljaa tajuta myös myötäämisen. Kuulostaa jotenkin uskomattoman siistiltä.


Ratsuttajan mukaan Irmasta ihan oikeati löytyy potentiaalia kivaksi harrastehevoseksi. Ei siitä uutta koulumestaria tule, mutta ihan varmasti kaikkeen kivaan tekemiseen kaveriksi. Nyt olisikin tarkoitus jatkaa ratsutushommia suht säännöllisesti, jonka jälkeen ratsastaja siirtyy oppimaan asioita.

Olen asettanut meille tavoitteeksi selvitä ensi kesänä Helppo C -kouluohjelma, jonka todennäköisesti ehkä pääsemme suorittamaan. Sitä ennen yritämme harjoitella paljon juttuja, jotta yhteistyömme voi jatkua harmoonisena. Tiedostan nyt paljon paremmin, että asiast eivät aina ole ruusuilla tanssimista, mutta kova työ palkitaan.

tiistai 6. elokuuta 2019

Siinäkö kesä sitten oli?

Voi taivas miten kesä kului nopeasti. Ajattelin alkujaan, että nyt minulla on aikaa vaikka muille jakaa. Kouluni loppui toukokuun lopulla ja kesäkuussa ahkeroin tallijuttujen parissa. Tuli pestyä loimet, harjat ja karsinat. Ns. autotallikin sai siistimmän ilmeen.

Aloittelin käytävän katon maalausta ja tarha tuli siivottua loppuun. Nyt kuitenkin loput hommat seisovat kun koko heinäkuu vain hävisi silmissä. Varustehuone odottaa siivoajaa ja maalaushommat ovat edelleen kesken. Yritys olisi maalailla ensi viikolla paikat kuntoon ja samalla puomit saisivat värin pintaan.

Irmaa tervehtimässä kävi eläinlääkäri silloin kesäkuussa ja hiekkaa saatiin ihan varmasti pois, koska ulosteen koostumus muuttui täysin ja kumihanskatestissä ei enää kuurin loputtua näkynyt hiekkaa. Irmasta huomasi, että hiekan ulostulo teki kipeää, sillä se oli erittäin kiukkuinen. Nyt kuitenkin tamma on taas oma normaali itsensä.

Irma on edelleen saanut lomailla, mutta nyt pikku hiljaa olemme palanneet töiden pariin. Kävimme Riinan liikuttajan kanssa yhdessä maastossa, jolloin minä kuitenkin olin liikkeellä jalan. Irma käyttäytyi tosi hienosti. Vielä kun uskaltaisi kavuta selkään. Ehkä pian uskallankin.

Riina ja hänen ihana liikuttajansa

Minulle jäi jotenkin kaivelemaan nuo Irman tekemät tuhmuudet, enkä ole selässä käynyt itse toukokuun jälkeen. Asiaan tulee kuitenkin ihan varmasti pian muutos, sillä mikäli suunnitelmat sujuvat niinkuin ne on suunniteltu, Irman ratsutus alkaa jo tällä viikolla.

Minua oikein hävettää, että alkujaan sen piti alkaa viime syksynä. Meillä on kuitenkin vuosi mennyt ihan harakoille. Ensin odottelin satulaa, sitten pääsin hetkeksi touhuilemaan, jonka jälkeen alkoi pitkä toipuminen ontumisesta. Luulen kuitenkin, että lomailu on osakseen tehnyt tammalle tosi hyvää. Se ei ole enää kärttyinen ja on oppinut nauttimaan mm. perus harjailusta.

Riina-poni on alkanut kasvattamaan taas jälleen moista talviturkkia. Yöt ovat olleet välillä todella viileitä, joten hevoset ovat aloittaneet tallielämän. Ne saavat edelleen olla ulkona iltamyöhään ja pääsevät aamusella ulos. Tallissa ne viettävät noin kahdeksan tuntia päivästä, eli kaiken järjen mukaan ne saavat ulkoilla tosi paljon.


Kärsin itse todella pahoista univaikeuksista, joten kukun kaikki yöt. Toivoisin muutosta asiaan, sillä olen älyttömän kärttyinen, eikä mikään oikein kiinnosta. Tietysti perus rahamurheet aiheuttavat lisää huolia, sillä näin työttömänä rahaa ei kamalasti ole mihinkään. Nykyään on kuitenkin hirveän kiva kun Kela ja työttömyystoimisto tukevat myös tälläista pienyrittäjää, sillä saan kuitenkin tehdä niin paljon keikkoja kuin minulla on. Alkukesä menikin tosi hyvin, mutta nyt on sesonki alkaa olla hiljentynyt.

Mietin kovasti omaa jaksamista ja koska murheita riittää, olen luojan kiitos hakenut itselleni ajoissa apua. Aloitin jo reilu vuosi sitten käynnit psykologin luona ja nyt odottelen pääsyä psykoterapiaan. Minua ei yhtään hävetä sanoa ääneen, että tarvitsen apua. Sain diagnoosiksi ahdistuneishäriön ja vaikka kuinka yritin selittää lääkärille, ettei minua kamalasti kyllä ahdista, pysyi diagnoosi silti. Minua hoitaneet henkilöt sanovat minun kärsivät murehtimishäiriöstä. Se on kyllä aivan tosi, vaikkei mikään oikea "sairaus" olekkaan.

Minua on alkanut pelottaa tosi moni asia. Nyt kun olen vain ollut, olen huomannut kuinka huono kunto minulla on. Painoni on onneksi pysynyt samoissa lukemissa, joskin vaaka hirvittää minua paljon. Pahimmillani olen painanut kolminumeroisen lukeman, mutta nyt vuoden verran paino on onneksi pysytellyt kymmenisen kiloa sen alle. Omasta painosta puhuminen tuntuu tosi pahalta, sillä tiedostan itse olevani lihava. Tiedostan, että asialle pitää tehdä jotakin ja tavoitteena olisikin saada seuraavan vuoden aikana taas yksi 10kg pois.

Tiedän kyllä, ettei hevoseni nauti yhtään kun tällainen säkki on siellä selässä. Osa syy ratsastamattomuuteni on tämä. Kuntoni alkaa pikku hiljaa nousta, sillä myös hirvikoiran kuntoa pitää saada nostettua ennen kauden alkua. Mikä parasta liikuntaa on kävellä metsässä. Mietin kaiken maailman kuntosaleja sekä dieettejä, mutta kaikkista parasta on nyt vain saada oma pää järjestykseen, jotta jaksan pitää huolta myös itsestäni. Ei ole helppoa elää näin. Murehdin aivan joka asiaa ja samalla mätän herkkuja suuhuni. Tämä koko homma tulee olemaan aikaa vievää, mutta uskon että kova työ palkitaan.

Tuntuu, että aloin puhumaan täysin ohi aiheen, mutta ehkä nyt ymmärrätte hieman paremmin mitä päässäni oikein liikkuu.

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Avautuminen ongelmista!

Huhhuh! Aika on lentänyt taas todella siivillään. Olen joka viikko yrittänyt tarttua tuumasta toimeen ja päivittää tänne blogin puolelle jotain, mutta olevinaan aikaa ei ole riittänyt.


Irma toukokuun auringonlaskussa
Toukokuu oli todella kiireistä aikaa. Vietin kuun ensimmäisen viikon Virossa opintomatkalla ja jätin ensimmäistä kertaa hevoset jonkun muun huomaan. Viimeiset koulutyöt painoivat ankarasti päälle ja töitäkin oli paljon. Koulu se kuitenkin loppui toukokuun lopulla ja nyt onkin suunnitelmat hiukan auki.

Vietän tällä hetkellä melko paljon aikaa kotona. Toimin osa-aikaisesti yrittäjänä ja loput ajasta vietän työttömänä. Päätin, että kun kouluhommat on saatu koitokseen ehdin ratsastaa enemmän. Mutta oikeasti mulla on motivaatio niin hukassa kuin olla ja voi. Irma on ollut osittain ihan kiva, mutta nyt sen temppujen jälkeen ratsastus on hetkellisesti saanut jäädä.


Irma on tähän saakka ollut ihan kiva ratsastaa. Kaikki muuttui kun kerran kummityttöni kiipesi selkään. Tamma olevinaan pelkäsi kentän toista pitkää sivua, eikä suostunut menemään sinne ollenkaan ratsastaja selässä. Ihan kaiken kukkuraksi se meni piehtaroimaan ihan yllättäen ja tyttö meinasi jäädä alle.


Sinä päivänä päätin olla luovuttaja ja laittaa Irman myyntiin. Siitä on tullut hoitaessa tosi kiva. Se ei enää luimi koko ajan, nauttii hoitamisesta ja välillä jopa nukkuu. Kavioiden puhdistus tai mikään muukaan ei ole ollut enää aikoihin ongelma.

Ratsastaessa se on aina ensimmäiset pari kierrosta ollut sählä ja olevinaan kuuma. Tamma tasoittuu kuitenkin äkkiä ja kun se on väsynyt, aloittaa se jäkityksen. Olen miettinyt asioita pääni puhki ja totesin, että ongelmat alkoivat kasaantumaan, kun vaihdoin sille beriksen kuolaimen. Sitten vaihdoin suitset ja satulavyön.


Irma on asunut meillä vasta vajaan vuoden, enkä oikeasti ole päässyt nauttimaan sen kanssa vielä kunnolla mistään. Puhumattakaan siitä, että oikeasti nauttisin sen kanssa touhuilemisesta. Voihan se olla, että se on oikeasti niin herkkä, ettei se suostu liikkumaan kunnolla mihinkään, jos kuolain on väärä. Oman mielenrauhani vuoksi tilasin myös eläinlääkärin.

Irma loukkasi itsensä kevättalvella ja silloin eläinlääkäri lämpökameratutkimuksen jälkeen epäili ruhjetta kaviossa. Tämä kuitenkin jäi hieman epävarmaksi ja nyt halusin tutkituttaa jalan. Elänlääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että oireita kun ei ole, ei sitä kannata lähteä kuvaamaan. Sen sijaan otimme hiekkakuvat massusta.


Hiekkaahan mahasta löytyi. Toki sitä oli oikeasti todella vähän ja veikkaisin kyllä, että jokaisella suomenhevosella on sen verran ylimääräisiä muruja. Nyt kuitenkin aloitetaan psylliumkuuri, jotta ylimääräinen saadaan pois. Irma on oikeasti tosi herkkä mahastaan ja myös tuollainen minimaalinen määrä hiekkaa voi ilmetä tyhmänä käytöksenä.

Eläinlääkärin ohjeiden mukaan, en nyt liikuta Irmaa ollenkaan seuraavaan kolmeen viikkoon, vaan syötän kaksi hiekanpoistokuuria väliviikolla. Tämä seuraavat kolme viikkoa meillä onkin oikein hyvää aika keskittyä hauskanpitoon ja maastakäsittelyyn. Jos oikeasti saisimme kasvatettua kivan luottamussuhteen ja oppisin tykkäämään Irmasta enemmän.


Poistin kaikki myynti-ilmoitukset tänään. Olen erittäin kyllästynyt typeriin "myytkö 500e" kysymyksiin ja näihin ärsyttäviin ihmisiin, jotka vievät aikaani, mutta kuitenkin ilmoittavat ettei heillä ole rahaa ostaa hevosta. Päätin antaa Irmalle mahdollisuuden kulkeutua sydämeeni oikeasti.

Tämä kaikki tuntuu vain todella hankalalta, sillä minulla on kyllä takaraivossa ensimmäiset kuukaudet ja hetket, jolloin mistään ei tullut mitään. Tamma on oikeasti todella kiva. Tänäänkin se oli yksin tallissa eläinlääkärin tutkimusten ajan, eikä se kaipaa yhtään Riinan perään. Olen kerrankin oikeasti onnistunut jossain. Oliverin jälkeen päätin, etten enää ikinä halua toista eroahdistunutta hevosta. Helppoa se ei ole ollut ja töitä on tehty paljon, mutta uskon että se palkitaan vielä.

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Helsinki Horse Fair Perjantai

Aikatauluni meinasi jo heti aamulla pissiä ja pahasti. Irman jalka turvotteli ja kylmäilin sitä hyvän tovin. Melkein ajoissa päästiin lähtemään ja sain matkaseurakseni Jennan.

Helsinki Horse Fair yllätti minut tänä vuonna oikein positiivisesti ja voin kertoa, että paikalla oli jokaiselle jotakin. Tuntui kuitenkin, että tällä kertaa meidät hevosenomistajat oli todellakin otettu huomioon, sillä paikalla olisi ollut vaikka mitä mielenkiintoisia luentoja. Mukaan ei mahtunut yhtään mitään turhaa, vaan sisältö oli oikein mielenkiintoista ja hyödyllistä. Harmillisesti vain moni mielenkiintoinen juttu osuu päällekkäin, mutta eihän sille nyt vain voi mitään. Jos kaikki ohjelma järjetettäisiin samalla areenalla, messuilla pitäisi olla varmaankin kolme vuorokautta putkeen.

Valinnan vaikeus oli erittäin kova. Ajattelin seurata monta eri juttua, mutta eihän se homma niin toiminut, taaskaan! Ensi vuonna todellakin aion vierailla messuilla monilla eri päivillä, niin ettei mitään taatusti jää näkemättä.

Osuimme paikalle juuri puoli yhden aikaan seuraanmaan sometuttujen handlerkilpailua. Oli mukavaa todeta, ettei hevoset kamalasti välittäneet oudosta ympäristöstä ja kuuntelivat hienosti omia ihmisiään.



Taso tuntui olevan kova, sillä tehtävätkin olivat melko yksinkertaisia. Toki kaikilla olisi varmasti sujunut paremmin jos annetut hommat olisi tehty kotona ihan omassa rauhassa. Ihailtavaa oli kyllä huomata seesteinen ilmapiiri ja rauha hevosten keskellä. Tuntui jotenkin utopistiselta nähdä sometuttuja oikeati livenä hevosineen. Kaikkien harmiksi olen niin nynny, etten kenellekkään uskaltanut mennä juttelemaan.

Törmäsin muutamiin tuttuihin kasvoihin, kuten esimerkiksi Muuliblogin Kaisaan. Mieleni teki kovasti mennä juttelemaan, koska pidän hänestä hirvittävästi. Muutkin someihmiset saisivat ottaa Kaisasta mallia. Hän kertoo todella rehellisesti monesta asiasta, eikä kaikki ole niin ruusuilla tanssimista. En kuitenkaan uskaltanut mennä Kaisan messuhuumaa häiritsemään, ehkä ensi kerralla.




Omat aikataulutukseni menivät heti mönkään ja keskityin seuraamaan muutamia juttuja. Valjakkoajo vei mukanaan ja seurasinkin klinikan melkein loppuun saakka, kunnes piti kiiruhtaa muualle. Ben Simonsénin tyyli opettaa oli aivan huippu. Kaikilla tuntui olevan hauskaa ja onnistumiset huokuivat kaikilta. Sydän ihan sulasi ja taidan paneutua valjakkoon hieman enemmänkin.




Yhteistyö ohjastajien ja hevosten välillä oli todella upeaa seurattavaa. Miten pienillä jutuilla sitä voikaan oikeasti vaikuttaa hevoseen, kun se on hyvin koulutettu ja kun vielä kuski osaa hommansa. Kaikilta esiintyviltä hevosilta irtosi sellaista liikettä, että huhhuh. Toimisivat varmasti myös todella upeasti kouluratsastuksessa. Olen vieläkin ihan myyty! Aiemmin kun olen käynyt valjakkoa katsomassa kisoissa, ei ole oikein niin sytyttänyt, mutta tänään heräsi jonkinlainen kipinä. Nämä kolme valjakkoa toivat kyllä kunniaa koko lajille ja antoivat todella positiivisen kuvan.

Hassua sinänsä, että ajattelen näin. Istuinhan minä vain katsomossa pyyhkien silmiäni ihmetyksen kyyneleistä. Olen luonteeltani sellainen herkkis, että vollotan vähemmästäkin. Jotenkin vain oli sellainen liikuttunut fiilis. Hevoset rentoutuivat työntekoon vaikka katsomossa teinit paukuttelivat portaita rampatessaan ees taas. Minua oikein harmittaa, etten pääse seuraamaan tätä upeaa lajia enää uudestaan näillä messuilla. En millään pääse paikalle enää huomenna ja sunnuntaina.















Tässä vaiheessa oli jo jättänyt suunnitelmani unholaan ja päätin seurata niitä mitä oikeasti ehdin. Olisi ehdottomasti pitänyt kloonata itsensä, että olisi ehtinyt kaikkea haluamaansa katsomaan. Shireä kävin katsomassa ihan vain karsinassa.

Pienen shoppailutuokion jälkeen kiiruhdin seuraamaan Kengityksen merkitys hevosen hyvinvoinnille -tietopläjäystä ja näihin ajatuksiin voin samaistua ihan täysin. Olen itsekkin ollut huolestunut nykyhevosten kavioiden asennoista, mutta nyt vasta kun Jaakko Granstöm löi faktoja tiskiin heräsin aivan uuteen todellisuuteen. Aion tästäkin eteenpäin pitää huolen siitä, että oma hevoseni kengitetään kunnolla ja oikein.


Kuvissa, mitä Jaska näytti selkeni hyvin monet asiat. Tämä tietopläjäys todellakin kannattaa käydä kuuntelemassa. Mukaan sain monenlaista vinkkiä miltä sen  kavion kuuluisi oikeasti näyttää ja ihan oikesti niiden kavioiden hoitaminen pitää aloittaa jo varsan ekoina viikkoina. Näin säästytään monilta ongelmilta.

Tätä luentoa olisi jaksanut kuunnella vaikka kuinka kauan. Moni palanen tuntui loksahtavan paikalleen. Kyllä ihan oikeasti hevosen selkävaivat voivat johtua täysin väärästä kengityksestä tai siitä että hups hevosta ei ole kengitetty. Irmallahan oli hieman vääränlainen kengitys ja sitä ollaan hiljalleen muutettu takaisin. Kanta on ollut lyhyt ja kärki pitkä. Tämä tuntuu olevan joku nykypäivän trendi ja ymmärtääkseni Jaskalla käy paljon asiakkaana hevosia joilla kanta on karannut lähes kokonaan kavion alle. Satsatkaa hyvät ihmiset kunnon kengittäjään!


Lopuksi kävin seuraamassa vielä hieman kaunista kouluratsastusta. Aina on upeaa seurata kaunista ratsastusta ja sitä todellakin oli tarjolla. Toiset ne vaan osaa. Ei voi muuta todeta kuin, että osaisipa itsekin. Ehkä sitä joskus on niin rikas, että on aikaa ja rahaa panostaa valmentajaan, niin silloin varmaan oppisikin hieman enemmän kuin höntsäilemällä ja lusmuilemalla.




Kärsin messuilla kroonisesta aikapulasta ja jos ensi vuonna siellä on näin paljon mielenkiintoisia juttuja, aion kyllä käydä useampana päivänä. Vaikka vietin paikalla lähes kuusi tuntia, ei se riittänyt mihinkään. Shoppailut olisi voinut jättää täysin unholaan  ja keskittyä kuuntelemaan eläinlääkärien luentoja eri aiheista. Eleganttia kouluratsastustakaan en oikeasti ehtinyt seuraamaan kuin pari ratsukkoa.

Omat hevoset odottivat kotona hoitajaansa, niin millään ei pystynyt olemaan loppuun saakka. Omat muruset menevät aina etusijalle, oli tilanne mikä tahansa.



Messuilta ei tällä kertaa tarttunut mukaan hirmuisesti tavaraa. Jotain pientä ja tarpeellista kuitenkin löytyi ja varsin huokeaan hintaa:

Irma sai Hevarilta uudet suitset. Jos nämä suinkin tamman päähän sopivat, saavat nämä toimia juoksutuksessa. Hinta oli huimat 29 euroa.

Nämä HV Polon suojat löytyvät Manskilta vain 25 eurolla. Päästään treenailemaan puomeja ja ehkä joskus eteitäkin.
Black Horse oli lanseerannut uudet sarjan vitamiineja. Tämä ADE-lios maksoi vain 15 euroa ja siihen tuleva pumppu 2 euroa. Erikoista vitamiinissa oli se, että sen syöttämäärä on todella pieni sillä sitä annetaan vain kerran viikossa. 



Lisäksi ostin Black Horselta näitä pieniä linimenttipulloja harjakassiin. Yksi maksoi 4 euroa ja kolme sai kympillä. Yksi pullo meni kaverille.

Matkaseurani ja Irman apuliikuttaja Jenna osti hepoille ison purkin nameja ehkä noin kympillä. Nämä tuoksui niin hyvältä, että teki mieli itsekkin syödä niitä . Myyjän mukaan olivat sokerittomiakin.
Viime vuoteen verrattuna Helsinki Horse Fair yllätti erittäin positiivisesti. Aika kului todella nopeasti ja opin uusia asioita hirmuisesti. Ihmisiä oli liikkeellä sopivasti ja tungoksilta vältyttiin. Tasan yksi asia jäi kaivelemaan ja se oli typerästi käyttäyvä kenkienhoitoainekauppias. Oletettavasti tämä raivostuttava mies tyrkytti kenkien puhdistuspalveluitaan ja kun kohteliaasti sanoin ei kiitos, haukkui tämä mies kenkäni törkyisiksi. Huomautin kauniisti asiasta, jolloin sain naurut päälle. Okei ehkä hän ei tarkoittanut pahalla, mutta kiersin sen mulkun kojun ohi aina kaukaa. Minun kenkiäniähän ei haukuta.

Noin muuten messut olivat oikein onnistuneet. Alelöytöjä olisi varmasti tehnyt, ellei olisi hevosenomistaja joka kärsii kroonisesta rahapulasta. Eläinlääkäri on tulossa meille maanantaina, joten säästän kaikki ylimääräiset pennoseni sinne. Tosin minulla nyt oikein ollut mitään tarvettakaan millekkään, niin ihan hyvä päästä vain tarpeellisen tavaran kanssa ulos. Kannoin tunnollisesti kameralaukkua olalla, niin eipä sitä olisi jaksanut kamalia kasseja kantaakkaan. Huvittavaa tässä on ehkä se, etten kovin montaa kuvaa edes kameralla ottanut. Kengitysluennon ja ostosten kuvat on kuvattu puhelimella.