tiistai 20. elokuuta 2019

Ensimmäinen vuosi yhdessä!




Eilinen oli minun ja Irman ensimmäinen yhteinen vuosipäivä. Aika tuntuu liitäneet kovaa vauhtia eteenpäin ja nyt onkin hyvä aika pysähtyä miettimään sitä kaikkea mitä oikein on tapahtunut.

Alkuun en päässyt tamman kanssa tekemään juuri mitään. Oliverin vanha satula ei malliltaan istunut ja hainkin satula.comista vaihtoehtoja soviteltaviksi, joista yksi tuntui tosi hyvältä. Päädyin kuitenkin tilaamaan saman satulan puoli tuumaa pidempänä ja sitä jouduimmekin odottamaan tosi pitkään. 

Vasta joulukuussa saapui uusi satula, mutta odotellessa olimme harjoitelleet jo kaikenlaista. Ihan ensimmäinen asia oli oppia tutustumaan ja samalla tallin tavoille harjoittelu. Esimerkiksi kavioiden putsaus ei sujunut alkuunkaan kuin elokuvissa. Kovalla työllä asia ratkaistiin ja jalkojen nosteluongelmat ovat jääneet kauas historiaan.



Irman luonne alkoi hiljalleen paljastua. Se ei niinkään välittänyt ihmisestä, eikä varsinkaan palluttelutuokioista. Jälkeen ajateltuna olen varma, ettei Irma ole ollut mikään ihmisvihaaja, vaan sillä on vain kestänyt kotiutua uuteen paikkaan.

Olen aina ollut ihminen joka tykkää puunailla ja rapsutella, mutta Irmaa suoranaisesti vitutti jos sitä pallutteli. Nykyään kuitenkin tamma rakastaa rapsutuksia. Tähän voi kyllä olla syynä kutiseva iho. Toinen oikein odottaa rapsutuksia pää kallellaan.

Irma oli tullessaan lauman alin ja Oliver, joka ei koskaan kiusannut ketään, jahtasi tammaa hullunkiilto silmissä. Kun O lopetti, Riina jatkoi. Irma ajettiin aina nurkkaan, eikä sitä haluttu päästää syömään. Nykyään tosin tilanne on täysin eri; se onkin Irma joka päättää kuka syö ja milloin.



Ratsastuksellisesta kehityksestä en voi vielä sanoa oikein mitään. Talvella saimme hetken puuhailla, kunnes alkoi ontuminen, joka jatkuikin lähes kesään asti. Kesällä poistelimme hiekkaa ja nyt vihdoin syksyn saapuessa, olemme päässeet aloittamaan ratsutuksen.

Irman ratsutus on tosiaan aloitettu ja tamma tuntuu kehittyvän nopeaan tahtiin. Hanna hoitaa koulutuspuolen tosi hienosti ja hän on juuri oikea ihminen tähän hommaan. Hän kasvattaa itse connemaroja, niin kokemusta nuorista hevosista löytyy rutkasti.

On ollut todella mukavaa kuulla positiivisia juttuja ja miten mitäkin lähdetään kehittämään. Nyt parin kerran jälkeen Irma ei enää nojaile jatkuvasti jalkaan ja alkaa pikku hiljaa tajuta myös myötäämisen. Kuulostaa jotenkin uskomattoman siistiltä.


Ratsuttajan mukaan Irmasta ihan oikeati löytyy potentiaalia kivaksi harrastehevoseksi. Ei siitä uutta koulumestaria tule, mutta ihan varmasti kaikkeen kivaan tekemiseen kaveriksi. Nyt olisikin tarkoitus jatkaa ratsutushommia suht säännöllisesti, jonka jälkeen ratsastaja siirtyy oppimaan asioita.

Olen asettanut meille tavoitteeksi selvitä ensi kesänä Helppo C -kouluohjelma, jonka todennäköisesti ehkä pääsemme suorittamaan. Sitä ennen yritämme harjoitella paljon juttuja, jotta yhteistyömme voi jatkua harmoonisena. Tiedostan nyt paljon paremmin, että asiast eivät aina ole ruusuilla tanssimista, mutta kova työ palkitaan.

2 kommenttia:

  1. Ooh, onko siitä jo tosiaan vuosi kun Irma sulle tuli! Mihin ihmeeseen tää aika oikein menee? Onneksi me ei vanheta yhtään! :'D

    Voin aikalailla samaistua sun postaukseen, Karkinkin kanssa elämä ei ole ollut yhtä juhlaa. Välillä on paranneltua haavoja, isohkoa potkuvammaa ja silmätulehdusta. Välillä ollaan muuten vain menty ojasta allikkoon ja kiivetty itkun sekä kauhun sekaisin tuntein takaisin selkään, kun on ensin tultu kaksi kertaa hevosen toimesta alas. Onneksi kaikesta on selvitty ja mulla seisoo tallissa nykyään hieno ja nöyrä työmyyrä! Itkut ja hampaiden kiristys selkeästi kannatti. Tsemppiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännää kun aika kulkee siivillä, mutta silti olen vieläkin 20v.

      Kiitos hirmuisesti tsempeistä. Arvostan Teidän touhuja Karkin kanssa tosi paljon. Moni muu olisi luovuttanut. Itsekkin meinasin luovuttaa, mutta onneksi muutin mieltäni.

      Poista