tiistai 28. tammikuuta 2020

Huonoja uutisia

Tunnen pitkästä aikaa olevani todella ahdistunut. Eläinlääkäri vieraili luonamme viime viikolla, enkä vain ole pystynyt kirjoittamaan asian todellista laitaa. Julma tosiasia on kuitenkin se, että Irmasta ei tule enää ratsua. Ei sellaista, joka minä haluaisin sen olevan tai millaiseksi haluaisin sen tulevan.

Torstai-aamuna juoksutin Irmaa, jotta eläinlääkäri voisi katsoa sen liikkeessä. Emme lähteneet taivutukseen, sillä tamma osaa olla välillä hieman arvaamaton. Ell halusi ehdottomasti kuvata Irman etujalat, koska sen jalka-asennot ovat aika hirveät. Venytin kengitystä liian pitkälle, mutta halusin tutkia hevosen ennen, jotta kengittäjällä olisi selvät ohjeet.

Irma rauhoitettiin ja sen etujalat kuvattiin alhaalta. Tulos ei ollut yhtään sellainen, jota osaisin odottaa. Sillä oli molemmissa ruununivelissä muutoksia ja vasemmasta löytyi iso ongelma, sillä nivel oli jo kiinni ulommalta puolelta.

Takajalkojen liikkeessä ei juoksutuksen aika ihme kyllä näkynyt mitään outoa. Halusin kuitenkin kuvauttaa myös polvet ja kintereet, koska oma intuitioni sanoi jonkin olevan pahasti pielessä. Tässä tilanteessa voin vain sanoa, että onneksi halusin.

Irman oireet ovat alusta asti olleet sellaisia, että ne voi sekoittaa voimattomuuteen tai vain toispuoleisuuteen; alkujaan raviin ei meinannut millään löytää tahtia, oikeaan kierrokseen tamma ei välillä meinannut mennä edes uralle, se ei peruuttanut suoraan, eikä muutenkaan ikinä seissyt suorassa. Osasin toisin sanoen odottaa jotain isompaa vikaa.

Irma oli vielä hyvässä kännissä, joten siirryimme takajalkojen kuvaukseen. Oikealta löytyi kinnerpatti, joka selitti kyllä välillä jäykän näköisen liikkeen. Vasemmalta taas löytyi jotain niin isoa, että itku meinasi päästä. Irman vasemmasta takapolvesta löytyi todella laaja nivelrikko.

Tamma kääntyi vuoden alussa vasta 8 vuotiaaksi, mutta silti sillä on nyt todettu joka jalassa nivelrikkoa. Pahimmat ovat molemmat vasemman puoleiset jalat. Se mistä nämä ovat tulleet tai missä ajassa, ei selviä minulle ikinä.

Saimme ohjeeksi aloittaa kuntoutuksen, joka sisältäisi alkuun kaksi kuukautta pelkkää kävelyä. No, Irmalle tämä ei ole mikään kovin helppo nakki. Irma ei oikein ole luonteeltaan oloneuvos, eikä varsinkaan seurahevonen. Jo tämän lyhyen sairasloman aikana se on tuhonnut aitoja oikein urakalla.

Eläinlääkäri ei valitettavasti ole ennustaja, mutta veikkasi tamman tulevan kestämään kevyttä maastoilua. Oman turvallisuuteni vuoksi nämä suunnitelmat voidaan unohtaa. Joko Irma näyttää kipunsa piruilemalla tai sitten se yksinkertaisesti ei halua vain olla pienellä liikutuksella.

Koska se on tamma, voisi sillä tehdä varsan. Ajattelen tässä tilanteessa kyllä todella paljon itseäni, enkä lähde tähän alkuunkaan. Itselläni on torstaina jälleen reumalääkärin vastaanotto ja voin kokemuksesta sanoa, että niveliin kun sattuu, niin niihin sattuu aivan pirusti.

Saatan olla todella itsekäs, mutta oikeasti ajattelen vain hevoseni parasta. Sen kohtalo on sinetöity ja se lopetetaan ennen kesää. Sillä on melko paha kesäihottuma,  joten jo senkään takia en tahdo sen enää kärsivän. Irma saa viettää onnellista pullaponi elämää vielä hetken, jonka jälkeen isäni lopettaa sen.

Minusta jokaisen ihmisen pitäisi osata luopua kun sen aika on ja mielestäni meidän aikamme yhdessä on tullut päätökseen. Irma on opettanut mulle kärsivällisyyttä ja niin paljon hevosen käsittelytaitoja, etten usko yhdenkään hevosen pystyvän samaan.

Oma kauan kadoksissa ollut motivaationi ja jälleen lopahtamaisillaan, mutta nyt en aio luovuttaa. Pystyn ratsastamaan Alman kanssa niin paljon kuin jaksan, joka toisaaltaan piristää minua. Hevosten kanssa pääsen karkuun omia ajatuksiani, sekä myös kipuja. Liike on ollut erittäin hyvä lääke näihin nivelkipuihin ja selkänikin voi jo paljon paremmin kun olen ratsastanut.

Vaikka minun ja Irman tarina loppuukin, en pysty lopettamaan omaa tarinaani. Irmasta on näiden aikojen saatossa kuoritunut paras ystäväni, enkä halua että se kärsii yhtään enempää minun takiani. Sen ilmeestä ja olemuksesta näkee, että sitä sattuu jatkuvasti. En halua tai aio olla niin itsekäs, että pidän sen kärsimässä vain sen takia, etten halua luopua siitä.

Jos nyt Irman jälkeen en hanki uutta hevosta, tiedän etten tee sitä enää ikinä. Viime vuodet ovat koulineet minusta täysin erillaisen ihmisen ja olen ottanut opikseni. Olen joutunut viiden vuoden aikana luopumaan jo kahdesta hevosesta ja Irmasta tulee jo kolmas.

Tuntuu todella surulliselta, mutta onneksi aika kultaa muistot ja ne pysyvät sydämessäni ainiaan.

2 kommenttia:

  1. Viisas ja varmasti oikea päätös. Itsekään en käyttäisi jalostukseen, varsinkaan kun noista vaivoista ei tiedä, miten periytyvät. Eläimet eivät sure kyoleman jälkeen menetettyä elämäänsä, mutta elossa ne voivat kärsiä joka päivä. Harrastuksen kuuluu antaa itselle voimia ja jos Irma on hapannaama kun ei saa kunnon duunia, niin ei siitä silloin nauti kukaan.

    Paljon voimia ja tsemppiä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Sanasi merkitsevät oikeasti paljon. Toivon tehneeni oikean päätöksen.

      Poista