sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Tunne vs Järki

Näin sadepäivän aikana on hyvä pohtia omia suunnitelmia ja tavoitteita. Luonteeltani olen ihminen, joka innostuu erittäin helposti ja innostus myös lopahtaa yhtä nopeasti.

Maksoin itselleni kisalupamaksun, koska hetken huumassa päätin, että tänä vuonna kilpaillaan kouluratsastuksessa. Mahdottomuus tämä ei olisi, mutta tavoitteet ja realismi eivät oikein kohtaa. Sääntöihin tuli valtavasti muutoksia ja esimerkiksi, että nykyään helpoissa luokissa saa keventää, helpottaa omalla kohdallani paljon.

En ole kovin hyvä ratsastamaan hevosta ns oikeinpäin, joten tuntuu kohtuuttomalta pomppia harjoitusravissa kuin perunasäkki. Hevosta kohtaan tämä ei missään tapauksessa ole oikein. Periaatteessa kuitenkin nyt kun keventäminen on sallittu, on minunkin mahdollisuus osallistua kilpailuihin.

Oikeasti en kuitenkaan millään tavalla ole valmis ratsastamaan rataa. Minulla on todella isoja ongelmia istunnan kanssa, jota en oikein osaa kuvailla. Välillä tuntuu siltä kuin koko keskivartaloni ja lantioni olisi lukituttunut kiinni. Minun on vaikea myödätä hevosen liikkeitä ja samalla yrittää hengittää.

Viime kertainen ratsastustunti antoi minulle henkilökohtaisesti todella paljon toivoa. Minusta tuntui kuin olisin ratsastanut paremmin kuin ikinä. Ratsastamaan ei opi kuin ratsastamalla, mutta itse toivoisin oppimisen tapahtuvan ilman harjoittelua. Tämähän ei mitenkään ole mahdollista.

Tiedän, että töitä asioiden eteen on tehtävä. Minut on kasvatettu niin, että saadaakseen jotain pitää sen eteen oikeasti tehdä paljon. Meitä oli kuusi lasta, joten lienee selvää ettemme mitenkään saanut kaikkea tahtomaamme.

Vaikka väitän etten ole kehittynyt, voin sanoa että olen. Kuva viime kesältä

Näinä hetkinä kun mietin paljon, huomaan murehtivani ja vellovani murheissani. Tämä johtunee taustalla olevasta ahdistuneisuushäiriöstä. Olen tehnyt todella paljon normaalin arjen eteen töitä ja olen oppinut pärjäämään tietyllä tavalla ongelmien kanssa. Vielä kun oppisin lopettamaan itseni ruoskimisen joka ikisestä asiasta.

Haluaisin oppia ratsastamaan oikeasti niin, että voisin sanoa olevani Helppo B tasoinen ratsastaja, ehkä joskus jopa HeA. Minulla on ihan älyttömästi ongelmia ihan perusasioiden kanssa, joita en osaa yksin ratkaista. Onneksi minulla on kuitenkin juuri minulle paras opettaja, siskoni Maija. Hän tuntee ongelmakohtani ja osaa kohdata minut ihmisenä. Toivoisin olevani niin rikas, että hän voisi käydä opettamassa minua kaksi tai jopa kolme kertaa viikossa, mutta juuri nyt se ei ole mahdollista.

Rahaa uppoaa hevosharrastukseen ihan älyttömästi. Maksoin juuri monella sadalla eläinlääkärilaskuja, joka söi ison osan muuta budjettia. Tälläkin hetkellä ajatukseni lähtevät harhailemaan ihan muualle ja mietin vain miksen ole rikas. Järki sanoo kuitenkin, ettei tarvitse olla älyttömän rikas ollakseen onnellinen. Raha helpottaa paljon asioita ja voinkin sanoa olevani onnellisessa asemassa sillä saan kaksi kertaa kuussa palkan. Rahamenoja on kuitenkin paljon muitakin, kuin pelkät hevoset.

Tarinani tuntuu rönsyilevän nyt aivan joka suuntaan. Tämä on minulle jonkinlainen asioiden oksentaminen ja olo alkaa olla parempi kuin tekstin alussa. Olen vellonut monta päivää todella syvissä vesissä hevosten suhteen.

Irma lopetetaan heti kun isälleni sopii ja tuntuu, että jään taas yksin. Irma on tuonut ympärilleni ihanan määrän ihmisiä. Mitä nyt tapahtuu, kun tamma lähtee taivaslaitumille? Jouduin jo aiemmin yhdelle liikuttajalle sanomaan heipat, sillä ei yhdestä hevosesta riitä millään neljälle ratsastajalle. Jäljelle jäi vielä kaksi apukättä, josta olen todella onnellinen. Molemmat tytöt ovat aivan ihania.

Jotenkin tämän tilanteen myötä ratsastusmotivaationi on taas kadonnut. En halua viedä toisten ratsastusintoa omahyväisyydelläni. Minulle riittää tällä hetkellä oikein hyvin pari kertaa viikossa ratsastus. Tässä tilanteessa minun varmasti kuuluisi oikeasti ajatella itseäni ja omaa kehitystäni. En kuitenkaan pysty tähän, sillä pelkään. Pelkään kovasti jääväni kokonaan yksin hevosineni. Joku toinen tässä tilanteessa olisi varmasti todella onnellinen; kotona talli, hevoset ja kenttä. Minä kuitenkin olen välillä todella surullinen. Jossain toisella tallilla saisin ihan varmasti paljon enemmän sosiaalista kanssa käymistä.


Välillä tuntuu siltä, että ajan ihmiset pois ympäriltäni oman luonteeni vuoksi. Olen oikeasti pohjimmiltani rauhallinen ja mukava ihminen, mutta helposti olen äreä ja haluan toisten tekevän niin kuin minä haluan. En millään voi päättää asioita toisten puolesta, mutta toisaalta varmasti yritän vältellä omia asioitani puuttumalla toisten juttuihin. Mielialani hyppii laidasta laitaan ja samalla päivällä voin itkeä ja nauraa. Ei tosiaan ole helppoa olla nainen.

En oikeastaan muista enää edes mistä minun piti puhua. Ai niin kilpailemisesta. Tämän hetkisellä tasollani voisin varmasti osallistua HeC luokkaan, mutten halua. Haluasin saada tulokseksi oikeasti sen yli 60 prosenttia, enkä sitä koskaan ole saanut. Parhaan tulokseni sain ensimmäisissä kouluratsastuskilpailuissani Zafiirilla, 57,75% ja siitäkin on pian seitsämän vuotta aikaa. En siis ihan oikeasti ole kehittynyt näin pitkässä ajassa mihinkään.

Suurin haaveni olisi osallistua seuramestaruuksiin. Aikuiselle ihmiselle tämä ei olisi temppu eikä mikään, mutta minulle sen on. Minulla on todella vähän kokemusta kouluratsastuskilpailuista, mutta eihän sitä kokemusta saa kuin osallistumalla.

Yritän saada kerättyä rahaa sen verran kasaan, että voisin liikkua pois kotoa hevosineni. Saisin käydä maneesilla kerran viikossa ilmaiseksi, mutta en voi sinne kulkea ratsain. Siskollani on traileri, jota saan kyllä aivan varmasti lainata, mutta kisoihin liikkuminen näin on hankalaa. Maija pyörittää omaa ratsastuskoulua ja ihan varmasti myös tallilaiset haluavat kisoihin. Siispä oma traileri olisi todella hyvä.

Ennen keskityin omistamaan täydelliset kisavaatteet, mutta oikeasti niitä ei tarvitse tällä tasolla mihinkään. Omistan edelleen valkoiset ratsastushousut, joten niillä pääsee pitkälle. Suurin ongelma tällä hetkellä on kuitenkin treenaaminen. Onneksi siskoni on hyvä potkimaan minua persuksille ja tällä hetkellä minulla on ainakin kerran viikossa treenit. Samalla olen päättänyt alkaa harjoitella tiettyä ohjelmaa kotona, jotta osaan sen vaikka silmät ummessa. Suurin haaste ratsastuksellisesti on kuitenkin vain laukannosto. Alma on vaikea ratsastaa ja vaatii hyvät avut. Ilman raippaa se on todella laiska, joten taitaa olla aika kaivaa kannukset esiin ja herätellä se taas pohkeelle. Samalla kun tietysti harjoittelemme todella paljon siirtymisiä.

Ehkä se vielä tästä iloksi muuttuu. Tämä purkautuminen helpotti oloani niin paljon, että närästyksen kaltainen ahdistus hävisi lähes kokonaan. Nyt on oikea aika keskittyä taas treenamiseen ja sen tuomaan hyvän olon tunteeseen.

Jaksoitko lukea koko avautumisen alusta loppuun saakka?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti