torstai 9. huhtikuuta 2020

Maaliskuun menot!

Maaliskuu elettiin melko rauhallisesti. Kulut olisivat pysyneet varsin maltillisina, mutta ostin oman hevoskopin, joka maksoin 3000 euroa. Mielestäni sain sen todella halvalla, joten en voinut olla ostamatta.

Muut tallikulut koostuvat 10 pussista olkipellettiä ja parista hamppupaalista. Almalla oli kintereessä pieni haavakohta, joten piti hetkellisesti saada pehmeä kuivike alle, jotta kinner parani.

Alman ruokinta vaihtui sopivammaksi. Ostin kokeeksi Kraftin Performance Low Starch säkin. Siinä on vähän sokeria, reilusti valkuaista ja pieni syöttömäärä. Tämä jää nyt ainakin hetkeksi käyttöön. Alma on paksu, joten sen sokerin saantia on seurattava. Se on kuitenkin vanha hevonen, jonka lihakset ovat vasta kehittymässä, niin se oikeasti tarvitsee valkuaista. Heinässä kun sitä ei valitettavasti hirvittävästi ole.

Riinan rehut koostuvat Racing Smart säkistä, joka ponilla kestääkin taas pitkän tovin.

Nyt huhtikuussa meille tuleekin taas hieman enemmän kuluja, kun luvassa on kengitys ja mahdollisesti myös hevosten hampaiden raspaus. Kaiken  kukkuraksi meille muutti uusi poni, Pontus. Ruunan on tarkoitus toimia lasten ilona ja kuninkaallisten rouvien seuraponina. Mikäli hevoset tulevat toimeen hyvin, jää ruuna asumaan meille.

Vielä lisää muutoksia on tulossa kesällä, kun olemme muuttamassa uuteen kotiin. Nykyinen kotimme myydään ja myynti-ilmoitus julkaistaankin jo tänään. Hevoset muuttavat mukanamme, sillä myös uudessa kodissa on talli. Siitä kuitenkin lisää sitten, kun pääsemme muuttamaan!